Facebook
LinkedIn

Anonyymi Testipäällikkö: Kirje Joulupukille

Kuvassa: Joulupukki tietokoneella koodilumisateessa
Joulupukki tietokoneella koodilumisateessa

Rakas Joulupukki – luethan tämän kirjeen? Haluaisin nimittäin vielä uskoa, että edes joku lukee kirjoituksiani, kehitysehdotuksiani tai raporttejani. Luultavasti tontut ovat sinulle jo kertoneet, että minulla on ollut tänä vuonna töissä pääasiassa hauskaa. Silti joskus törmään sellaisiin huolestuttaviin asioihin, joihin tarvitsisin sinun apuasi joululahjojen muodossa.

Yritysten johtajien mielestä testaus on liian kallista, koska siihen kuluu aikaa ja rahaa. Projektipäällikön mielestä olen ollut laiska, koska julkaisuihin ja sitä kautta asiakkaalle saakka on päässyt vikoja. Kehittäjien mielestä muuhun testaukseen on ollut turha kuluttaa aikaa, koska heidän tiiminsä saa kaikki viat kiinni testiautomaation avulla. Testaajina toimivat markkinoinnin Johanna ja tukipalvelun Kalle ovat ehtineet käyttää tutkivaan manuaaliseen testaukseen vain pari tuntia julkaisua kohti omien töiden ohella, vaikka aiemmin oli sovittu kokonaisesta työpäivästä.

Joten rakas Joulupukki, tässä olisi sinulle lisää joululahjatoiveita:

  • Yrityksen johtajille: joulupuuro oikein kovalla mantelilla, jotta he ymmärtäisivät, että joskus virheiden löytäminen on kuin mantelin metsästystä
  • Tuoteomistajille: parhaiden jouluruokien reseptit, sillä heidän pitää tietää, miksi kannattaa tehdä kunnollisia määrittelyitä
  • Arkkitehdeille: jouluisen maustepakkauksen, jotta he muistaisivat miettiä aikaisessa vaiheessa ei-toiminnallisia ominaisuuksia
  • Kehitystiimille: jouluruuan maistelukurssi, sillä aikaa pitää varata sisäisiin katselmointeihin, kooditarkistuksiin ja yksikkötesteihin, joilla tarkistetaan, mitä on tullut valmistettua
  • Scrum-mastereille: jouluinen tarjoilusetti ruokailua varten, jotta he muistavat huolehtia siitä, ettei tiimi ahnehdi liikaa tekemistä
  • Projektipäälliköille: vinkkilista joulusiivouksesta, koska heidän pitää ymmärtää, että virheiden ehkäiseminen kannattaa aina ja sen avulla säästää aikaa sekä rahaa
  • Toimittajille: Joulupukin toimitusmalli – pidä, mitä lupaat ja lupaa, minkä pidät
  • Asiakkaille: ohjeet jouluruokien oikeasta säilytyksestä ja säilyvyydestä, jotta he ymmärtävät, että kaikesta tehdyistä varotoimista huolimatta lopputuotteessa voi olla vikoja

Ja minulle voisit tuoda niiden normaalien pehmeiden pakettien lisäksi sen yhden kovan paketin: kristallipallon tai tekoälyratkaisun, joka kertoo, missä ne virheet oikein luuraavat.

Antoisaa työpäivän jatkoa ja hyvää joulua sinulle!

Jaa julkaisu
Facebook
LinkedIn

Contact us!