0
Kokonaistyytyväisyys

Tyytyväiset IT-alan tekijät meiltä

Tyytyväiset
tekijät

Ihmiset kulttuurin ytimessä

Mutkaton
yhteistyö

Osaksi porukkaamme?

Ehdottomasti työssäni parasta ovat ihmiset. Oma tiimini muodostuu sekä kokeneemmista tekijöistä että uran alkuvaiheessa olevista nuoremmista kyvyistä. On innostavaa nähdä, kuinka kaikilla heillä yhdistävä tekijänä on tiedonjano ja innostus omaa työtä kohtaan.

Ilpo, Tiiminvetäjä

Palkitsevinta tiiminvetäjän roolissa on nähdä konkreettisesti tiimin hitsautuminen yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi, joka potkii itseään eteenpäin. Tiimidynamiikan tietää toimivaksi, kun iso osa tiimin sisäisestä kommunikoinnista tapahtuu huumorin sävyttämänä

Marko, Tiiminvetäjä

Meillä voidaan hyvin

Arvot ja työhyvinvointiin liittyvät asiat ovat aidosti läsnä arjessamme. Olemmekin hyvin iloisia tuoreista työhyvinvointikyselyn tuloksista, jotka osoittavat meidän olevan oikealla tiellä. Aina on myös kehittämiskohteita, joita hioa entistä paremmiksi.

Yksi olennaisimmista mittareista kyselyssä on henkilöstön sitoutumisen aste. Tulosten perusteella voimme iloksemme todeta, että meillä on töissä erittäin sitoutunutta henkilöstöä. Tätä asiaa haluamme vaalia nyt ja tulevaisuudessa.  

Viimeisimmän (12/2021) eNPS-kyselyn arvosanaksi saimme erinomaisen tuloksen. Olemme tyytyväisiä tähän tulokseen ja ennen kaikkea haluamme nostaa esille, että työhyvinvointikyselyiden tulokset ovat olleet nousujohteisia viime mittauskerroilla.

Kokonaistyytyväisyyden arvosanaksi saimme viimeisimmässä mittauksessa arvosanan 4,07/5. Tämä on mielestämme erittäin hienoa.

Kulttuurimme ytimessä ovat ihmiset

Kulttuurimme ytimessä ovat ihmiset. Haluamme jatkuvasti kehittyä ollaksemme jatkossakin loistava työnantaja huippuasiantuntijoillemme. 

Tarjotaksemme hyvän kasvualustan myös tulevaisuudessa, on henkilöstön ääni olennainen osa kulttuuriamme. Pyydämme aktiivisesti palautetta ja saadun palautteen perusteella viemme toimintaamme uusia tavoitteita kohti. 

Työhyvinvoinnin tukeminen ja säännöllinen mittaaminen on olennainen osa strategiaamme.

Olemme saaneet viimeisimmissä työhyvinvointia kartoittavissa mittauksissa erinomaisia tuloksia ja yksi selkein esille noussut vahvuutemme on esihenkilötoiminta.

Esihenkilöt tai pikemmin tiiminvetäjät, kuten heitä kutsumme, ovat mukana tiimiläisen arjessa tukien ja auttaen aina kun ajatustenvaihdolle on tarvetta. Toisaalta tiiminvetäjät mahdollistavat myös tiimiläiselle oman tilan toteuttaa asiantuntijuuttaan, mikä on avaintekijä esimerkiksi innovatiivisen maaperän kylvämiseen.

Jaakko, HR

Mutkattoman laadukasta yhteistyötä

Elämme hyvin vahvasti asiakkaidemme projektien sujuvuudesta ja uskommekin, että kun omat ihmisemme voivat hyvin, he palvelevat sydämellä ja intohimolla myös asiakkaitamme. Asiantuntija ei onnistu työssään pelkästään oman organisaationsa avulla, vaan yritystoiminnan keskiössä on ennen kaikkea asiakkaiden kanssa sujuva ja mutkaton yhteistyö.

Asiakkailta saaduissa palautteissa korostuvat konsulttiemme laadukas tekeminen ja korkeat ammatilliset kyvyt toteuttaa projekteja. Tästä olemme erittäin ylpeitä. 

Asiakkaalta saamamme palaute on hyvää ja yksittäisissä, asiakkailta saaduissa kommenteissa korostuu kirkkaasti läpi konsulttiemme laadukas tekeminen ja korkeat ammatilliset kyvyt toteuttaa projekteja. Tästä olemme ylpeitä. 

Asiakkaidemme suusta kuultua

Homma sujuu erittäin hyvin, hän on todella tärkeä osa työyhteisöämme ja aivan loistava tekijä taidoiltaan!
Yhteistyö sujuu ongelmitta
Hän on tehnyt erittäin hyvin kehitystyötä ja sisäistänyt vaikeatkin toiminnalliset asiat.
Hän on auttavainen ja nopea kehittäjä. Tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Hänen kanssaan on ilo tehdä töitä!
Hyvä ja kokenut projektipäällikkö, joka on tehnyt meille useiden vuosien ajan erilaisten projektien johtamista. Hän tuntee organisaation hyvin ja saa aikaan tuloksia suunnitellusti.
Hän hoitaa asiakasrajapinnan oikein hyvin. Jatkamme mielellämme hänen kanssaan myös tulevana vuonna.
Hän on työskennellyt jo useita vuosia meillä ja sopeutunut erinomaisesti työyhteisöön.
Hoitaa tehtävänsä ammattimaisesti ja viestii hyvin sekä projektissa että sidosryhmille. Kiitokset!
Hänen työskentelynsä on asiantuntevaa ja osaavaa sekä toimintaympäristön hyvin huomioivaa.
Previous slide
Next slide

Konsulttipalautteita 2021

*Vertailuna viestintä- ja informaatioalan yleiset tulokset (TOL 2008, toimialaluokitus J). Työhyvinvointikyselyt toteutetaan yhteistyössä Työeläkeyhtiö ELOn kanssa. Osana työhyvinvointikyselyä, mittaamme eNPS-arvoa (Employee Net Promoter Score). Kyseisen mittarin avulla kartoitamme henkilöstön sitoutuneisuutta työnantajaansa.

Contact us!