Facebook
LinkedIn

Johtava testiautomaatioinsinööri Sami Savolainen

Kuvassa: Sami Savolainen
Sami Savolainen

Vuoden testaaja 2019 -kilpailun finalisti Sami Savolaisella on kahdenkymmenen vuoden kokemus testauksesta ja laadunvarmistuksesta. Monessa roolissa marinoitunut ammattilainen on edelleen innostunut alastaan, ja pitää työnsä parhaina puolina tekniikan kehittymistä ja uuden oppimista.

Tietoliikenneteknikosta asiakasvastuulliseksi testiautomaatioinsinööriksi

Q-Factorylla vuodesta 2016 toiminut Sami Savolainen on testauksen todellinen monitoimimies. Hän aloitti uransa tietoliikenneteknikkona, ja valmistui töiden ohella tietotekniikan insinööriksi.

Olen tehnyt urani aikana työtä monessa eri roolissa. Testaus- ja ylläpitoinsinöörin työnkuvat ovat tulleet tutuiksi, samoin olen toiminut myös teknisessä tuessa. Myöhemmin urallani rooleihini on kuulunut verkonhallinnan asennusarkkitehdin tehtävät. Tällä hetkellä toimin johtavana testiautomaatioinsinöörinä, hän kertoo.

Nykyisessä tehtävässään Savolainen on erikoistunut suomalaisoperaattorin kuluttajakaupan testiautomaatioon. Testaukseen kuuluu niin verkko- kuin Android- ja iOS-mobiiliympäristö. Hän osallistuu myynnin tekniseen tukeen ja on mukana myyntipalavereissa teknisenä asiantuntijana.

Voisin summata työkokemukseni niin, että olen tehnyt testausmaailmassa oikeastaan kaikkea muuta paitsi suorituskyky- ja moduulitestausta, hän kuvailee.

Hyvät työkaverit vaikuttavat työssä viihtymiseen

Savolaisen mukaan työn paras puoli on ehdottomasti se, että aina voi opiskella ja oppia lisää. Tekniikka kehittyy jatkuvasti eikä omaan tieto- ja taitotasoon tarvitse jumiutua. Henkilökohtaisen aktiivisuuden mukaan työtään voi rikastaa uusilla vaihtoehtoisilla tavoilla, jotka tuovat lisäarvoa testausautomaatioratkaisujen rakentamiseen.

Haastavana puolena hän näkee projektien työntekijämäärän mitoituksen.

Vaatii projektijohdolta hyvää taitoa tunnistaa, mikä on optimimäärä kulloiseenkin projektiin. Tiimin jatkuva alimitoitus on työntekijöille haastavaa, pohtii Savolainen.

Työnantajastaan energisellä johtavalla testiautomaatioinsinöörillä on positiivinen kuva. Hän arvostaa Q-Factoryn suoraviivaista lähestymistapaa, olennaisiin asioihin keskittymistä ja sitä, että asiakkaille tuotetaan oikeaa lisäarvoa.

Yrityksenä olemme ketterä, nykyaikainen ja meillä on hyvä ilmapiiri. Meillä on talossa tosi paljon hyviä tyyppejä, mikä on itselleni tärkeää työssä viihtymisen kannalta, hän sanoo.

”Tekniikka on yksinkertaisesti hauskaa!”

Savolainen työskentelee tällä hetkellä täysipäiväisesti konsulttina asiakkaan luona. Q-factorylaisia on samassa asiakkuudessa yli kymmenen hengen tiimi. Yhdessä käydään tiimilounailla, ja osallistutaan emoyhtiön järjestämiin tapaamisiin, tiimipäiviin sekä jokavuotisiin joulu- ja kesäjuhliin.

Savolainen on kokenut konsulttina toimimisen hyvin myönteisenä.

Kuvittelin, että tilanne olisi ollut paljon tempoilevampi ja olisin poukkoillut asiakkaalta toiseen. Asia on oikeastaan päinvastoin; asiakkaat haluavat pitää kiinni hyvistä tekijöistä, ja olen itsekin ollut nyt jo pidempään saman asiakkaan palveluksessa, hän kertoo.

Q-Factorylla kannustetaan ammattitaidon kehittämiseen ja uuden oppimiseen. Erilaisten asiakkuuksien kautta on mahdollista tutustua eri aloihin ja asiakas-caseihin. Työntekijät voivat myös itse vaikuttaa siihen, minkälaisissa asiakasorganisaatioissa ja tehtävissä he työskentelevät.

Pidän tekniikasta todella paljon ja kaikki uudet jutut innostavat. Tekniikka on yksinkertaisesti hauskaa! Koen itseni etuoikeutetuksi, että saan selvittää työkseni erilaisia teknisiä haasteita. Vapaallakin saatan pohtia erilaisia alaan liittyviä asioita enkä koe sitä lainkaan kuormittavaksi, sanoo Savolainen.

Jaa julkaisu
Facebook
LinkedIn
Muita blogeja

Kaikki blogit

Contact us!